lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tuhkaa

Milloinhan se kauan kaivattu kevät tulee? Taloa täytyy edelleen lämmittää tehokkaasti puilla. Ja tuloksena me saadaan valtavan määrä tuhkaa tulipesään.


Saatiin vinkiksi muutettuamme tänne, että tuhkaimuri olisi oiva apulainen. Hankittiin sellainen ja olemme siihen todella tyytyväisiä. Sitä käytetään ahkerasti ja pääsemme melko helpolla tulipesän tyhjennyksessä.



Tuhkaa olemme laittaneet muovipusseihin ja vieneet ne roskiin. Huomatkaa, että tuhkien täytyy olla todella kuivia, mielellään seisseet kylmässä tulipesässä pari kolme päivää ennenkuin niitä heitetään roskiin.

Muistelen tässä kun lapsuudessani grillattiin päiväsaikaan ja illemmalla vanhempani olivat laittaneet kylmät grillihiilet ulkona olevaan jätelaatikkoon. Ennen nukkumaanmenoani huomasin sattumalta ikkunasta, että meidän ulkona oleva jätelaatikko oli ihan ilmiliekeissä. Soitettiin palokunta meidän pihaan sammuttamaan jätelaatikon.. Saimme palomestarilta haukut siitä, että grillihiiliä ei pidä milloinkaan heittää roskiin samana päivänä! Se oli varmaan erittäin nolo tilanne vanhemmilleni, hih!

Siitä olen oppinut, että sammunut ja kylmältä tuntuva grillihiili voi olla sisältä vielä ihan kuuma.

Luin jostakin lehdestä, että tuhka sulattaa lumet - kun ikävöin kevättä oikein kovasti - ja päätin auttaa luontoa sekä nopeuttaa (?!) sulamisprosessia. Pirskottelin tuhkaa meidän pihalle. Saas nähdä toimivatko ne todella...

Terveisin
Miss Tuhka

7 kommenttia:

  1. OM ni har gammal plåt målfärg burk eller ämbar, så lägg askan dit in i ämbaren (ej platsämbar, det skall vara plåt),
    så sparar ni den till våren så lägg dom på blommorna eller trädgårdsland eller runt bärbuskarna, så ger aska bra näring som blandas med matjord... Lycka till! ;)
    /Oa

    VastaaPoista
  2. Mun vanhemmat eivät koskaan jättäneet tuhkaa roskiin. He kylvivät tuhkaa lumen hangelle talven aikana. Mie opin takan asiat heiltä. En koskaan nähnyt ketään heittää tuhkaa roskiin aikaisemmin. Tuhkaa voi käyttää kompostiin tai lumen hangelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla tuhkaa kompostiin kunhan saadaan komposti kaivettua lumen alta ;)

      Poista
  3. Myös hyvä esim. viinimarjan pensaiden juurelle, ripotellaan lumen päälle ja imeytyy kun lumi sulaa :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista