maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 15+16

Joulukuusi. Niin perinteinen. Ja jouluinen. En osaisi kuvitella joulua ilman joulukuusia. Markkinoilta löytyy aitoja ja muovisia joulukuusia.

Aidossa joulukuusissa on ihana metsäinen tuoksu. Huonona puolena on se, että ne varisevat neuloja lattiaan. Muovikuusit eivät varise milloinkaan, mutta niistä puuttuu metsäinen tuoksu. Meillä oli muovikuusi, kun kyllästyttiin variseviin neuloihin, joita löytyi pitkin lattiaa melkein pitkin kevättä vaikka kuusi on heitetty pois uuden vuoden jälkeen ja lattiaa imuroitu huolellisesti (?). Mutta se muovikuusi haisi niin pahalle, ja sain siitä hajusta päänsäryn. Tuuletettiin kyllä kuusi vintillä ja ulkoilmassa ennen kuin kannettiin se sisään, mutta haju ei vaan tahtonut lähteä. Hyi. Muovikuusi oli meillä varmaan muutama joulu, ennenkuin palattiin aitoon kuuseen.

Tänä vuonna haettiin kuusi "naapurista", parin sadan metrin päästä. Yllätyksemme kuusen myyjät osasivat suomalaista viittomakieltä ja oli hauska asioida heidän kanssa. Kuusi on suomalainen ja kotoisin Hämeen metsiltä. Verrattiin kuusien hintoja ennen ostoa naapurista ja hinnat vaihtelivat kyllä suuresti. Saimme tämänvuotisen joulukuusen hyvin halvalla. 

Tadaa! Kuusi paikalla. Koristelemme sen huomenna! ;)
Enää yksi adventtikynttilä sytyttämättä!

Terveisin
Miss Kuusi

1 kommentti:

  1. Kom ihåg att sätta dit 2-4 sockerbitarna (=sokeripalat) och vatten intill "julgransfoten", så håller granen länge o bäst som möjligt.
    Vattna varje kväll, så mycket som möjligt, så barrar det mindre än normalt.. Lycka till ! !

    VastaaPoista